koulutuuus

Eeilen oli sitte vihdoinki bigbig koulutus, missä näki kaikki muut ens kesänä lähtevät vaihtarit :) oli kyl hiton ahistavaa ku tuntu et ihmisii vaa tuli ikkunoist ja ovist ja joka paikast ihan liikaa! Mut toisaalt kiva nähä millast porukkaa on lähös maailmalle, ja varsinki ketä muita on lähös meksikoo !

Aluks oli sellasii yhteisii juttui minne meinattii Hannan kaa nukahtaa, mut sitte oltii n. tunti ainoostaa sellasten kaa jotka on lähös eteläamerikkaa. se oli iha jees, näki ketä on lähös, ja sit entiset vaihtarit kerto niitte kokemuksist meksikos:) tyytyväisii oli kaikki ollu vuotee ja kehu paikkaa ymym. oon niin täpinöissäni etten enää jaksas odottaa, ja koht varmaa oikeesti hyppään jostai parvekkeelt alas ellei niit perhetietoi ala pikkuhiljaa tulee! tosi masentavaa oli ku tyylii puolporukkaa sano siellä et "joo muhun on perhe ottanu yhteyttä" ym ja muhu ei kukaa oo ottanu yhtää mitää yhteyttä! Mut nojoo. Kaipa neki ajallaa. Tai sitte mun tuurilla mulle ei oo löydetty perhettä ja mut pistetää asumaa rottien sekaa jonnekki kadunnurkkaa...
Yhteiste höpinöitte jälkee sitte juttelin yhen entisen vaihto-oppilaan kaa ja se kerto kaikkii kokemuksii ennen reissuu, vuoden aikana ja sen jälkee. Kyselin mm tästä mun huikeen pienestä pituudesta (179cm)...... Kuulemma ei ainakaan sen paikassa oikee ollu löytyny vaatteita pitkille tai kenkii isojalkasille :D ja sen koko oli viel ollu 39, mulla 41. Voi olla että vietän sitte vuoden samois kengis missä Suomesta lähen, tai sit pitää ottaa hullut kenkävarastot mukaa sinne :'D ja erotun sitte vissii aika hyvin joukosta , tai no mitä nyt kokemuksen perusteella voin sanoo, kun helmikuussa Mexicossa pari viikkoo oltii, nii oonha mä vähä pitkä niihi paikallisii verrattuna... et jospa jätän iha suosiolla korkokengät kotii!

Tänää tuli tieto, et meille tulee meksikolainen tyttö ens syksynä/talvena/keväänä pariks kuukaudeks. Sen paperit tulee täs lähiaikoin ja sit päästää laittaa sille sähköpostii, ja sellasta :) Vähän pelottaa sen puolesta, ku asutaa täällä keskellä ei mitää, että miten se tulee viihtymään täällä :'D ku ei se oikeen voi ottaa tota mun skootteriakaa alle ja lähtee ajelee, ja bussit täältä kulkee tosi huonosti.. Mut toivotaa et se jotenki selvii täällä maaseudulla! 

AINII, sitte koulutuksessa selvis et voin päättää periaattees itte koska tuun takasin Suomee! Kuhan se on vuoden sisällä lähöstä. Kyllähä sitä sitte varmaa haluu venyttää mahollisimman pitkää, sitä takastuloo, mut se pitää ottaa huomioo et 12.7 on mun 18v synttärit enkä haluu kyl missaa niitä! Eli sitä ennen ainaki pakko tulla takasin tänne hyytävään pohjosee :(
niiii ja tein selväks että mulle on parasta olla lentokentällä vastassa paaljon kavereita, ja jonkunlaiset kemut mun synttäreitte ja paluun kunniaks! kaverit uhkas ettei ees muista sitä päivää ku tuun takas, voiha siin niinki käyä, mut parasta ettei käy! Ja sanoin äitille että hetiku tiiän mikä päivä tuun takas nii se saa varata mulle autokoulun et pääsen heti alottamaa ettei tarvi enää tolla pölynimurilla putputella ympäri kaupunkia 8)


didiii, ei tänään enempiä, chao !
PS. ALLE KOLME KK LÄHTÖÖN IIPPPP!

voy a....

Ja jälleen kerran hirvee vaihtariahistus :) hohhoh kuinkakohan usein näitäki joutuu kestämää. Onhan sitä tullu jo monena iltana itkettyy ja naurettuu tän homman takii, en vaa koskaa ajatellu et tää oikeesti herättäs näin paljon tunteita ittessää. Vaik eihän siin, vuos sitte en ees viel ajatellu et lähtisin seuraavana kesänä. Vuos sitte tää ajatus oli oikeestaa jonkunlaises sellases paikas mun ajatuksii, ettei sil oikeestaa ollu tilaa. Ku rehtori tuli puhumaa meille rotaryvaihosta suunnillee vuos sitte, en ees ajatellu että seuraavana syksynä hakisin koko hommaa mukaa.

Jo pienenä tyttönä mä puhuin äitille ja muille, että "sitten kun musta tulee iso tyttö niin mä lähden ainakin vaihto-oppilaaks jonnekkin kauas, varmaan amerikkaan". Ajatus Amerikasta varmaan siks, etten silloin 5-6 vuotiaana hirveesti tota maailmaa vielä tuntenu, ja Amerikka kuulostaa aina pienten ihmisten mielissä yhtä isolta ja kaukaselta:D No, ne ajatukset jäi kuitenki sillo haaveilun tasolle, ja monta vuotta meni etten ees ajatellu koko vaihtarihommaa. Se vaan oli yks niistä lapsuudenhaaveista, samoin ku rikas mies, iso talo ja uima-allas takapihalla.

Syksyllä joku sitte kuitenki kolahti. En edes muista mistä se lähti. Olisko ne sitten ollu ne STS:n vaihtarilehet, mitkä tuli kotiin. Niitä katellessa tajusin, että jos mä oikeesti haluisin hakee vaihto-oppilaaks, mun olis haettava nyt. Heitin sitte ajatuksen kotona ilmaan,aluks ihan vitsillä. Äiti ei tietenkää suhtautunu hirveen avoimesti asiaan, vaan vastaus oli ehdoton ei. No, sitten kuitenki aloin ajatella hommaa ihan erilailla. Et oikeesti lähtisin. Pitkäaikanen lapsuudenhaave ei jäiskää vaan haaveentasolle. Rupesin ottamaan selvää kaikista eri järjestöistä, ja muistin rehtorin keväällä pitämän esitelmän Rotarysta. Etin Rotaryn nettisivut, ja aloin tutustua homman ideaan. Seuraavalla viikolla olinkin jo kirjottanut kirjallisen hakemuksen vaihto-oppilaaksi, ja tuli kutsu haastatteluun.
 Haastatteluun mennessä pelotti suoraan sanoe aivan helvetisti . En tienny miten päin sitä olis ollu, ja kun lopulta astuin manalan pannuhuoneeseen kuuden (vai viiden vai seittemän?) pelottaavaki pelottavammalta näyttävän rotaryihmisen eteen, olin ihan jäässä. Sitten alko ne kysymykset, joiden jälkeen päässä pyöri ainoastaa ajatus siitä, että tää oli nyt sitte tässä. Rehtori lupas ilmotella viikon sisällä haastattelusta, pääsenkö vai enkö pääse hommaan mukaan. Ja seuraava viikko oliki sitte aivan tuskaa. Odottelin, odottelin ja odottelin. Kaverit sai tietää lähöstään, ja mulle ei ilmotettu mitään. Käytävillä yritin epätoivosesti törmätä rehtoriin että saisin tietää miten on käynyt mun kohalla, mutta turhaan. Sen kerran kun satuin törmäämään rehtoriin, tuntui kun se olis vältellyt mua. Ajatukset vaan varmistu hetki hetkeltä mun päässä; se oli nyt siinä sitten.
Perjantaina alko syysloma. Olin jo tottunut ajatukseen, että vaihtovuos ei vaan ollu tarkotettu mulle, se oliki vaa sellai lapsuudenhaave. Mutta tulipaha yritettyä ettei kaduta. Oltiin lähössä kaverin kanssa juhlistamaan loman alkua, kun rehtori soitti. "Tiiätkös miten tässä nyt on päässyt käymään..." alotti rehtori synkällä äänellä. No tiesinhän mä. Mua ei valittu. Niinkun olin jo moneen kertaan äidille,iskälle,kavereille ja kaikille todennut. "...sä lähdet ens vuonna vaihto-oppilaaksi jatkoi rehtori. Mä en voinut uskoo sitä todeks!

Minäkö, lähtisin vuodeks ulkomaille?

soo excited :)

Im going, im going..... but where:o
Elikkä maa- ja piiritiedothan ne on jo tullut, mutta missä viipyvät minun perhetietoni! :( Tai riittäs et tulis vaikka vaa tarkempi osavaltiotieto tai jotain, vielä niin hämärän peitossa!
Ensimmäinen koulutus oli tossa viikko sitte. Vanhoja vaihto-oppilaita, ja paljon paljon dioja täynnä tietoa:D Näin nyt kans ekaa kertaa vähä muita vaihto-oppilaita ja sai tietää mihin eripuolille maailmaa meitä lähtee ens kesänä :) Mutta ei meitä viel paljoo ollu, vaa meijä piirin vaihtarit.. 24.4 isossa koulutuksessa näkee sitte kaikki vaihtarit, ja pääsee juttelee muitten Meksikoo lähtevien kanssa!

Tänää taas päiväl mietin tot koko lähtöö. On se oikeesti aika outoo varmaa sinä päivänä ku hyppää koneesee, ja tajuu sen ettei vuoteen oo täällä. v u o t e e n ! huhhuh. Se on oikeesti pitkä aika. Tai no siis, toisaalt tosi pitkä, toisaalt tosi lyhyt. Jos miettii et elän 110 vuotta (niinkun oon suunnitellu, VÄHINTÄÄ!) nii se on alle 1 prosentti mun elämäst, eli ei melkei mitää! Mut jos miettii sitä et vaik kuinka monee päivää en pääse juttelee ja juoruilee kavereitten kaa, nii se on loppuenlopuks aika pitkä aika. Mut ei sitä ees viel voi kunnolla tajuta. Vaikka tuntuu et kuukaudet ja viikot vilisee silmissä. Viimeks ku mietin lähtöä, mistä tuntuu olevan ehkä kaks päivää, jäljel oli viel 4 kuukautta. Nyt siihen on kolme kuukautta. Kohta kaks, sitte yks, sitte pari viikkoo ja sitte.... onkin lähtö! Ei vaan voi tajuta!!!
Ja entäs sitten ku tuun takasin? Mitäs jos ei kukaan muista ees kuka oon? Ja entäs mä itte? Jos rupeen rakastaa Meksikoo niin paljon etten vaa haluu tulla takas, ja tuntuu ettei täällä olevat asiat oo enää yhtää mitää, eikä millää oo mitää arvoo. Voi olla aika hiton hankalaa sopeutuu tänne takas, ku on vuoden ollu pois... aaaaaaaaaa niin paljon pyörii ajatuksia päässä mut ei niitä kaikkii ees pysty kirjottamaa sanoiks. Eikä niit varmaa pidäkkää pystyy kirjottamaan. Ne on sellasii asioita mitkä vaan pitää kelailla itteksee päässä ja yrittää saada muut tajuumaa ees pikkasen niistä!

Meksikossa söisin vast lounast, tai olisin luultavasti koulussa kavereitten kaa just nyt.. vuoden pääst tähä aikaa luultavasti oonki... soo weird! joku päivä viel sekoon päästäni täysin ku kelailen näit hommii!
chao, jonnc