Musta tuntuu että nää mun 6 viimestä viikkoa tulee olemaan ne kaikista kiireisimmät viikot tän vaihtarivuoden aikana!! Tai no, yhet kaikista kiireisimmistä! Tänään tein listaa kaikista niistä jutuista mitä pitäis vielä ostaa ennen rakkaaseen koti-Suomeen paluuta, ja kattelin kanssa että mitä tavaroita aijon jättää tänne Meksikoon... Huomenna saan kaverilta mun ensimmäisen ikioman meksikonlipun, johon sitten näiden viimesten viikkojen aikana keräilen kavereiden kirjotuksia :)
Voisin siis tässä nyt vähän kelata näiden viimesten viikkojen suunnitelmia... Huomenna on "international exchange student day", jonka kunniaks me mennään koulun jälkeen syömään nykysten ja vanhojen vaihtareiden kanssa. Torstaina mun äidin joku ystävä pitää jonkinmoiset kuorojuhlat kotonaan, ja äiti tietenkin haluu että lähen sen seuraks... Jippii.. Perjantaina on mun rakkaan pikkusiskon Marianan valmistujaiset (valmistuu siis peruskoulusta), ja sunnuntaina saapuu mun eka sisko Daniela Belgiasta !!!
Ens viikolla torstaina koittaa vihdoinkin se päivä, kun San Luisiin saapuu ANNI KOPONEN!!! Sen kanssa meneekin aika sitten sinne seuraavaan keskiviikkoon asti, ja torstaina mulla on hyvästelyjen paikka mun parhaan kaverin Diegon kanssa, joka lähtee 3 kuukaudeks Kanadaan :/ Tulee varmaan olemaan niin itkun täytteinen päivä...
Sitten kun oon saanu sanottua Diegolle hyvästit, lähen 17.6 rantalomalle pariks päiväks :) Mun parhaan kaverin perheellä on jotkut häät siellä, enkä mä tietenkään sanonu ei kun mut kutsuttiin! Rannalta takastullessa on pari päivää ihan lepposaa, ja sitten koittaakin jo Renaten, mun saksalaisen kaverin läksiäiset 28.6... Sen jälkeen onki läksiäisiä ihan säännöllisesti...
1.7 Max
6.7 Peter
7.7 Adriano
10.7 Bruna & Bernardo
11.7 Mathilde
Voin kertoa, että toi aika tulee olemaan pelkkää itkua...Niin, ja
13.7 MINÄ!!!!!!
Että ihan tollasesta semikiireiseltä näyttää toi mun kalenteri aina lähtöpäivään saakka! Täytyy ny tkuitenki yrittää nauttia näistä viimesistä viikoista ihan täysillä, vaikka on mulla kyllä jo aika ikävä kaikkea Suomesta.
Tällänen pikapäivitys vaan! Ajattelin kirjotella vaik tossa ens viikolla sellasen koosteen koko vuoden tärkeimmistä tapahtumista... Saa nähä saanko sellasta aikaan! :)
lunes
vähän viikkoja, paljon tunteita....
Nyt viedään siis viimesiä viikkoja Meksikossa! Monet vaihtarit on kotiinpaluukseen tehnyt yllätyssaapumisen, mutta mua ei oikeestaan sellaset vois vähempää kiinnostaa, niin että jokainen varmasti tietää että mä saavun suomeen 14.7 klo. 22.55! Olo on viime viikkojen aikana ollu tosi sekava... Sitä on miettiny ihan hirveesti, että kannattiko tää vuos oikeesti, mitä tää vuos on mulle antanu ja mitä oon ehkä tehnyt väärin, ja mitä olisin voinu tehdä vielä paljon paremmin...
Tänään menin illallistamaan mun ekan perheen äidin kanssa, joka on siis oikeastaan koko vuoden ajan ollu mulle se ainoo oikee äitihahmo. Juteltiin kaikesta ihan perusjutuista, koulusta, miten niillä on menny ton ranskalaisen kanssa, miten mulla on menny uudessa perheessä etc. Sit yhtäkkiä se äiti vaan alkaa itkemään ja yrittää samalla puhua, ja sanoo mulle kuinka tyytyväinen ja onnellinen se on että on saanu tutustua muhun, ja kuinka ikävä sillä on mua kotona ja kuinka aina mut nähdessään sillä tulee tosi onnellinen olo ja että mä oon opettanu sille niin monia asioita ja antanu niiden perheelle niin monta kehittävää askelta etc. Se sano, että mä tuun pärjäämään mun elämässä missä tilanteessa tahansa, koska oon kuulemma vaan sellanen persoona. Just noita teemoja, mitä on tässä viime viikkojen aikana tullu mietittyä.
Ennen tätä vuotta yks mun tavotteista oli päästä ikäänkun alottamaan elämä uusiks ihan totaalisesti. Paikassa, missä kukaan ei tiedä musta mitään, missä kukaan ei voi sanoa musta mitään, missä voin alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Vuoden aikana en kiinnittänyt tohon seikkaan huomiota, mutta näiden viikkojen aikana mä oon huomannu, että se tosiaan toimi, ja että mä oon saanu niin monta uutta asiaa mun elämään, etten voi edes sanoinkuvailla niitä kaikkia. Se, kuinka ittensä voi oppia tuntemaan niin paljon paremmin, kuinka voi voittaa pahimmat pelkonsa, ja oppia nauramaan ittelensä ja omille mokilleen, kuinka voi oppia arvostamaan ihan päivänselviä asioita, ja huomata, kuinka kaikki se ajatusmaailma jota ennen on kantanut mukanaan, häviää pikku hiljaa. Tai no, ei häviä, vaan vaihtuu vaan paremmaks.
Tää vuos on antanu mulle niin paljon enemmän kun olisin koskaan osannu kuvitella. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei oo ite kokenu sitä kaikkea. Mä palaan kotisuomeen Meksiko sydämessä, ja kaikkien niiden hyvien asioiden kanssa, joita tää vuos on mulle antanu. Voin olla varma, että mulla tulee olemaan aina Meksikossa monta kotia, perhe ja mielin määrin ystäviä ja kavereita odottamassa. En olis ikinä ennen tätä vuotta voinu kuvitella, että voisin kokea jotain tällasta, ja just sen takia tää elämä onkin elämisen arvosta! Pitää oppia arvostamaan joka hetkeä, ja ottaa jokasesta ilo irti!
Pusuja! Viimeisiä kuutta viikkoa käynnistellessä...
Tänään menin illallistamaan mun ekan perheen äidin kanssa, joka on siis oikeastaan koko vuoden ajan ollu mulle se ainoo oikee äitihahmo. Juteltiin kaikesta ihan perusjutuista, koulusta, miten niillä on menny ton ranskalaisen kanssa, miten mulla on menny uudessa perheessä etc. Sit yhtäkkiä se äiti vaan alkaa itkemään ja yrittää samalla puhua, ja sanoo mulle kuinka tyytyväinen ja onnellinen se on että on saanu tutustua muhun, ja kuinka ikävä sillä on mua kotona ja kuinka aina mut nähdessään sillä tulee tosi onnellinen olo ja että mä oon opettanu sille niin monia asioita ja antanu niiden perheelle niin monta kehittävää askelta etc. Se sano, että mä tuun pärjäämään mun elämässä missä tilanteessa tahansa, koska oon kuulemma vaan sellanen persoona. Just noita teemoja, mitä on tässä viime viikkojen aikana tullu mietittyä.
Ennen tätä vuotta yks mun tavotteista oli päästä ikäänkun alottamaan elämä uusiks ihan totaalisesti. Paikassa, missä kukaan ei tiedä musta mitään, missä kukaan ei voi sanoa musta mitään, missä voin alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Vuoden aikana en kiinnittänyt tohon seikkaan huomiota, mutta näiden viikkojen aikana mä oon huomannu, että se tosiaan toimi, ja että mä oon saanu niin monta uutta asiaa mun elämään, etten voi edes sanoinkuvailla niitä kaikkia. Se, kuinka ittensä voi oppia tuntemaan niin paljon paremmin, kuinka voi voittaa pahimmat pelkonsa, ja oppia nauramaan ittelensä ja omille mokilleen, kuinka voi oppia arvostamaan ihan päivänselviä asioita, ja huomata, kuinka kaikki se ajatusmaailma jota ennen on kantanut mukanaan, häviää pikku hiljaa. Tai no, ei häviä, vaan vaihtuu vaan paremmaks.
Tää vuos on antanu mulle niin paljon enemmän kun olisin koskaan osannu kuvitella. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei oo ite kokenu sitä kaikkea. Mä palaan kotisuomeen Meksiko sydämessä, ja kaikkien niiden hyvien asioiden kanssa, joita tää vuos on mulle antanu. Voin olla varma, että mulla tulee olemaan aina Meksikossa monta kotia, perhe ja mielin määrin ystäviä ja kavereita odottamassa. En olis ikinä ennen tätä vuotta voinu kuvitella, että voisin kokea jotain tällasta, ja just sen takia tää elämä onkin elämisen arvosta! Pitää oppia arvostamaan joka hetkeä, ja ottaa jokasesta ilo irti!
Pusuja! Viimeisiä kuutta viikkoa käynnistellessä...
LA RUTA MAYA, OSA 3
Cancunista lähtiessä matka siis alko olla jo lopuillaan. Viimeset kaks päivää meillä meni kokonaan bussissa istuessa, ja yöks vaan pysähyttiin joihinkin hotelleihin nukkumaan. Viimesenä yönä ei tietenkään ketään huvittanut taas nukkua, mutta koska meijän hotelli oli suoraansanottuna aika kämänen, niin juoksenneltiin vaan ympäriinsä, kirjoteltiin lippuihin muistotekstejä ja nautittiin viimesistä hetkistä yhdessä. Toisaalta fiilikset oli tosi haikeet, mutta kaikki halus nauttia matkasta viimeseen hetkeen asti, joten otettiin ilo irti joka hetkestä!
Aamulla alko matka kohti Tampicoa, jonne päätettiin meijän 18 päivän yhteinen taival. Tampicossa bussin pysähtyessä ja matkalaukkuja ulos otettaessa pääs itku itse kultakin. Ekaa kertaa elämässäni varmaan näin myös joittenkin poikien itkevän jäähyväisten takia! Minähän itkin tietysti ku vesiputous, niinku aina tollasissa tilanteissa! Kauheinta oli ehkä sanoa hyvästit Cassiolle (mun ainaiselle brassirakkaudelle), parille saksalaiselle, taiwanilaiselle, ukrainalaiselle ja parille brassille. Vaikka olihan fiilis kaikkia kohtaan toisaalta haikee, vaikken kaikkien kanssa niin hirveesti aikaa viettäny enkä sen suuremin jutellu ja jakanu elämääni niiden kanssa.
Linkkumatkalla omaan rakkaaseen San Luisiin olo oli haikeempi kun koskaan ennen tän vuoden aikana. Tuntu, että yks "osa" tästä vuodesta oli alkanu niin nopeesti, mutta loppunu kanssa ihan liian nopeesti. Toisaalta oli ihana päästä nukkumaan pitkästä aikaa omaan sänkyyn ja syödä rauhassa aamupalaa omassa kodissa, mutta ekat hetket kotiin saapuessa oli vaan niin hiljasuuden täyttämiä ja yksinäisiä. Viimesen 20 päivän aikana en ollu kertaakaan ollu hiljasuudessa ja yksin, en nukkumassa, en syömässä, en missään. Nyt joka puolella vaan vaani sellanen hirvee hiljasuus.
No, kouluun palasin kahen lepopäivän jälkeen, ja meksikoelämä alko taas palautua normaaliks... Nyt odottelen jo ensimmäisenä mun Intia-kaveri Ankaa, joka tulee 3.6 San Luisiin, ja sen jälkeen vihdoinkin ANNI KOPOSTA!!!, joka uosien odotuksen jälkeen saapuu 9.6!!! Sen jälkeen mun parhaan kaverin perhe kutsu mut 16.6-22.6 biitsille, ja sitten alkaakin olla mun vaihto-oppilasvuosi tosiaankin loppusuoralla...
23 uuden kaupungin, 90 tunnin bussimatkan ja niin monen uuden kokemuksen jälkeen käyn nyt tyytyväisenä nukkumaan muistellen tota unohtumatonta matkaa, joka niin monen uuden paikan ja ajotunnin lisäks toi mulle 40 uutta sisarusta ja paljon hyviä muistoja:) Chao!
Aamulla alko matka kohti Tampicoa, jonne päätettiin meijän 18 päivän yhteinen taival. Tampicossa bussin pysähtyessä ja matkalaukkuja ulos otettaessa pääs itku itse kultakin. Ekaa kertaa elämässäni varmaan näin myös joittenkin poikien itkevän jäähyväisten takia! Minähän itkin tietysti ku vesiputous, niinku aina tollasissa tilanteissa! Kauheinta oli ehkä sanoa hyvästit Cassiolle (mun ainaiselle brassirakkaudelle), parille saksalaiselle, taiwanilaiselle, ukrainalaiselle ja parille brassille. Vaikka olihan fiilis kaikkia kohtaan toisaalta haikee, vaikken kaikkien kanssa niin hirveesti aikaa viettäny enkä sen suuremin jutellu ja jakanu elämääni niiden kanssa.
Linkkumatkalla omaan rakkaaseen San Luisiin olo oli haikeempi kun koskaan ennen tän vuoden aikana. Tuntu, että yks "osa" tästä vuodesta oli alkanu niin nopeesti, mutta loppunu kanssa ihan liian nopeesti. Toisaalta oli ihana päästä nukkumaan pitkästä aikaa omaan sänkyyn ja syödä rauhassa aamupalaa omassa kodissa, mutta ekat hetket kotiin saapuessa oli vaan niin hiljasuuden täyttämiä ja yksinäisiä. Viimesen 20 päivän aikana en ollu kertaakaan ollu hiljasuudessa ja yksin, en nukkumassa, en syömässä, en missään. Nyt joka puolella vaan vaani sellanen hirvee hiljasuus.
No, kouluun palasin kahen lepopäivän jälkeen, ja meksikoelämä alko taas palautua normaaliks... Nyt odottelen jo ensimmäisenä mun Intia-kaveri Ankaa, joka tulee 3.6 San Luisiin, ja sen jälkeen vihdoinkin ANNI KOPOSTA!!!, joka uosien odotuksen jälkeen saapuu 9.6!!! Sen jälkeen mun parhaan kaverin perhe kutsu mut 16.6-22.6 biitsille, ja sitten alkaakin olla mun vaihto-oppilasvuosi tosiaankin loppusuoralla...
23 uuden kaupungin, 90 tunnin bussimatkan ja niin monen uuden kokemuksen jälkeen käyn nyt tyytyväisenä nukkumaan muistellen tota unohtumatonta matkaa, joka niin monen uuden paikan ja ajotunnin lisäks toi mulle 40 uutta sisarusta ja paljon hyviä muistoja:) Chao!
domingo
LA RUTA MAYA, OSA 2
... ja matka jatkuu!
6 päivänä tutustuttiin johonkin järveen, joka näytti ihan joltain Päijänteeltä tai Vesijärveltä! Maisemat oli ihan niinkun olis ollu taas rakkaassa kotimaassa Suomessa... Lämpötilaki oli sitä luokkaa, kaikki oli villapaidat päällä ihan jäässä! Muutenkin toi mesta missä oltiin ennen tuolla käyntiä yötä, oli ihan sika kylmä ja outo. Sinne hotellille saapuessa meille sanottiin respassa ettei voida käyttää paljon sähköä ettei se lopu hotellissa (?) ja ettei voida pestä pyykkiä lavuaarissa, ei voida käydä suihkussa kello 12 jälkeen ja hotellin ovet suljetaan kello 11. Jaa... Ja toi oli siis Cancunin hotellin lisäks ainoo hotelli jossa me vietettiin enemmän kun yks yö! No, kokemuksia, kokemuksia...
Takasin tohon päivään! Siellä järvellä ja ties missä vierailujen jälkeen oli jo ilta ja meijä piti palata hotellille, mutta ihan extempore me lähettiinkin käymään nopeesti Guatemalassa! (joka on siis Meksikon naapurimaa!) Käytiin ainoastaan rajalla, ostettiin jotain Guatemalajuttuja ja lähettiin sitten takasin hotellille päin. Mutta pääseepähän sanomaan, että ollaan käyty sielläkin!
Seuraavat kaks päivää oli tosi normaaleja, käytiin kattomassa pyramiideja ja "sinisiä vesiputouksia" (toi on siis käännettynä niiden nimi, mutta ne oli todellisuudessa sateiden takia ihan kakanvärisii...). Ennen Cancuniin saapumista me oltiin Uxmal-nimisessä paikassa tutustumassa pyramiideihin, ja nähtiin että sellanen vaaleehiuksinen sinisilmänen nuori käveli ohi... Koitettiin jokanen puhua omalla kielellämme, koska aina kun nähään joku turistin näkönen ihminen niin koitetaan selvittää mistä se on kotosin. No, ei se kääntäny edes päätään kuuntelemaan meitä, ja tultiin siihen lopputulokseen että se on vaan joku eurooppalainen. Myöhemmin se sitten alko kyselemään Morganelta ja muilta mun kavereilta että tiedetäänkö me monelta menis busseja Meridaan. Sitten ne alko juttelemaan enemmän ja kysy että mistä se on kotosin. "MINÄ OON SUOMESTA!" WTF ?!Oli ehkä tollanen pienimuotonen shokki! Se oli tamperelainen 23-vuotias poika joka on kanssa opiskelemassa täällä Meksikossa. No, vaihdettiin numeroita ja silleen ja yritettiin jutella rakkaalla äidinkielellä joka vaan ei tuntunu luistavan enää millään :---D
Eiköhän tässä ollu taas tarpeeks tekstiä yhelle lukukerralle :) Muokkasin kanssa taas piiiitkästä aikaa tota ulkoasua, toivottavasti tykkäätte! BESOS SUOMI!
6 päivänä tutustuttiin johonkin järveen, joka näytti ihan joltain Päijänteeltä tai Vesijärveltä! Maisemat oli ihan niinkun olis ollu taas rakkaassa kotimaassa Suomessa... Lämpötilaki oli sitä luokkaa, kaikki oli villapaidat päällä ihan jäässä! Muutenkin toi mesta missä oltiin ennen tuolla käyntiä yötä, oli ihan sika kylmä ja outo. Sinne hotellille saapuessa meille sanottiin respassa ettei voida käyttää paljon sähköä ettei se lopu hotellissa (?) ja ettei voida pestä pyykkiä lavuaarissa, ei voida käydä suihkussa kello 12 jälkeen ja hotellin ovet suljetaan kello 11. Jaa... Ja toi oli siis Cancunin hotellin lisäks ainoo hotelli jossa me vietettiin enemmän kun yks yö! No, kokemuksia, kokemuksia...
Takasin tohon päivään! Siellä järvellä ja ties missä vierailujen jälkeen oli jo ilta ja meijä piti palata hotellille, mutta ihan extempore me lähettiinkin käymään nopeesti Guatemalassa! (joka on siis Meksikon naapurimaa!) Käytiin ainoastaan rajalla, ostettiin jotain Guatemalajuttuja ja lähettiin sitten takasin hotellille päin. Mutta pääseepähän sanomaan, että ollaan käyty sielläkin!
Seuraavat kaks päivää oli tosi normaaleja, käytiin kattomassa pyramiideja ja "sinisiä vesiputouksia" (toi on siis käännettynä niiden nimi, mutta ne oli todellisuudessa sateiden takia ihan kakanvärisii...). Ennen Cancuniin saapumista me oltiin Uxmal-nimisessä paikassa tutustumassa pyramiideihin, ja nähtiin että sellanen vaaleehiuksinen sinisilmänen nuori käveli ohi... Koitettiin jokanen puhua omalla kielellämme, koska aina kun nähään joku turistin näkönen ihminen niin koitetaan selvittää mistä se on kotosin. No, ei se kääntäny edes päätään kuuntelemaan meitä, ja tultiin siihen lopputulokseen että se on vaan joku eurooppalainen. Myöhemmin se sitten alko kyselemään Morganelta ja muilta mun kavereilta että tiedetäänkö me monelta menis busseja Meridaan. Sitten ne alko juttelemaan enemmän ja kysy että mistä se on kotosin. "MINÄ OON SUOMESTA!" WTF ?!Oli ehkä tollanen pienimuotonen shokki! Se oli tamperelainen 23-vuotias poika joka on kanssa opiskelemassa täällä Meksikossa. No, vaihdettiin numeroita ja silleen ja yritettiin jutella rakkaalla äidinkielellä joka vaan ei tuntunu luistavan enää millään :---D
No, vihdoinkin se kauan odotettu Cancun lähestyi, mutta vielä meidät erotti siitä rantaparatiisista Meridassa käynti! Vietettiin ilta shoppaillen ja juhlistettiin vähän Christopherin syntymäpäiviä laulaen mañanitas kakun kanssa ja hotellilla jatkettiin vielä vähän juhlintaa koska se oli kun tehty juhlimiseen!
Cancuniin saavuttiin seuraavana iltapäivänä. Hotelli oli mulle vähän pettymys, kun on kuitenkin Playa del Carmenissa tullu nähtyä niitä oikeesti hienoja biitsihotelleja. No, onneks kaikki oli suht positiivisella mielellä liikkellä ja päätettiin että hotelli kun hotelli, nyt nautitaan Cancunista! Jo ekan illan kunniaks meijän ihanaakin ihanemmat Rotaryt päästi meijät Coco Bongoon, mikä olis ehkä joittenkin kannalta vaan kannattanu jättää väliin... No, 55 dollaria köyhempänä ja unohtumaton kokemus taskussa voin sanoa, että kyllä kannatti maksaa ne dollarit! Oli ihan huippuilta, ja hotellille viiden aikaan aamulla saapuessa juhlat jatku tietysti aamupalalle saakka, minkä jälkeen matka Isla Mujeresille alkoi hyvin unelian silmin :)
Saarella päivä meni suoraan sanottuna nukkuessa ja vaan löhöillessä. Kaikki oli ihan kuolleita, ja enemmän kun tyytyväisiä ettei tona päivänä ollut minkään pyramidien etc vuoro! Palattiin hotellille illalla aika myöhään, ja juhlinta jäi vähän vähemmälle ihmisten ollessa hieman väsyneitä!
Viimenen päivä Cancunissa vietettiin Xcaret -nimisessä puistossa. Se puisto oli ihan törkeen kokonen, ja muutaman helleasteen paahtamina päätettiin toistamiseen jäädä vaan löhöömään yhelle rannalle ja nauttimaan päivästä. Käytiin me myöhemmin sitten kattomassa kilpikonnavauvoja ja delfiinejä ja sellasta, ja syötiin buffetravintolassa kun viimestä päivää! Niin, ja leikittiin Einsteinejä ja keksittiin kuinka snorkkelilla voi "näppärästi" ottaa kulauksen maittavaa cervezaa :) Ostettiin matkamuistoks sellaset makeet 2 litran kaljapullot jokaselle!
Illalla alko tietenkin juhlat, koska oli viimenen yö Cancunissa. 2-3 aikaan aamuyöstä porukkaa alko olemaan enemmän rannalla, kun 12 aikaan aloteltiin viiden henkilön voimin. Ketään ei olis voinu vähempää kiinnostaa nukkuminen, joten vietettiin yötä uiden, kitaraa soitellen, laulellen ja muutamat cervezat nauttien. Viiden jälkeen jokainen painu laittamaan laukun kuntoon ja suihkun kautta aamupalalle, ja oli aika jättää Cancun taakse, edessä 12 tunnin ajomatka seuraavaan määränpäähän!
Eiköhän tässä ollu taas tarpeeks tekstiä yhelle lukukerralle :) Muokkasin kanssa taas piiiitkästä aikaa tota ulkoasua, toivottavasti tykkäätte! BESOS SUOMI!
viernes
LA RUTA MAYA, OSA 1
1.5 Käynnistyi sitten vihdoinkin se kauan puhuttu ja odotettu ruta maya! Olo oli tosi hassu pari päivää ennen reissuun lähtöä laukkua pakatessa, koska muistin vielä ihan kirkkaasti kun ennen joulua mietin tätä vielä niin kaukana odottavaa matkaa. Kamera, hammasharja ja muutamat sortsit laukussa startattiin tälle unohtumattomalle matkalle 7.00 aamulla, ensimmäisenä määränpäänä kaupunki nimeltä San Miguel de Allende.
Tästä voi tulla astetta pidemmännäkönen kirjotus, koska ajattelin laittaa yhen kuvan aina joka paikasta missä oltiin. Yritän laittaa jonkun sellasen kuvan mitä nyt en oo facebookiin kerenny vielä laittamaan!
Ekana päivänä käytiin siis tutustumassa San Miguelin pikkukaupunkiin. Oli yks näteimmistä kaupungeista missä mä oon käyny täällä Meksikossa! Kaikki rakennukset tosi vanhoja ja värikkäitä, tosi nätti kirkko mistä laitoin ton kuvan kanssa, ja paljon kaikkea kivaa ostettavaa! Siellä vietettiin ainoastaan pari tuntia, mikä toisaalta harmitti koska kaikki sanoo että San Miguelissa on aivan mahtava yöelämä... No, ehkä sen kerkee vielä lähteä tsekkaamaan! (toi kaupunki on muutaman tunnin ajomatkan päässä San Luisista!!!)
Illalla jatkettiin matkaa Queretaron kaupunkiin, jossa tehtiin myös pieni kierros ja vietettiin eka yö. Hottelit yleensä ottaen matkan aikana oli vähän niin-ja-näin, mutta kyllä niissä aina nukkua pysty ja aamiaisen sai, vaikka välillä vähän ykstoikkosemman :) Huonekavereiks mulle sattu ekaks yöks kolme saksalaista tyttöä, mutta sitten jo seuraavana yönä saatiin tehdä omat huonejärjestelyt ja loput yöt nukuin sitte Morganen, Brunan ja Renaten kaa.
Tokana päivänä me lähettiin mun rakkaan Annin kaupunkiin Pueblaan. Kierreltiin keskustassa kattelemassa erilaisia kirkkoja (koska Puebla on T Ä Y N N Ä niitä!!!) ja tutustuttiin nyt yleensäkin siihen kaupunkiin. Kolmannen päivän aamuna me kiivettiin Cholula-nimisessä paikassa olevalle kirkolle kattomaan koko kaupunkia, ja oli kyllä tosi kiva näkymä sieltä ylhäältä! Ainiin, ja tuolla Pueblassa maistoin kanssa heinäsirkkoja, mikä nyt jälkeenpäin kyllä kuulostaa niin ällöttävältä! Ei ne maistunu oikee miltää, sellaselt suolaselta mömmöltä. Jos en olis tienny et söin heinäsirkkoi, olisin voinu kyl tykätäki niist!
No, ennen kun me päästiin pois Pueblasta, tutustuttiin Pueblan parhaimmistoon. Kadulla pissalla oleva, noin 70-vuotias vanhus, housut kintuissa kävelevä ukkeli anto kyllä päivän naurut, vaikka toisaalta teki mieli itkeä. Kun vielä Renate sattu ottamaan siitä kuvan (vaikka sen mukaan se oli ihan puhdas vahinko, no creo!!) niin siitä saatiin kyllä naurut vielä moneks päiväks!
Seuraavat päivät vietettiin Oaxacassa pyramideihin ja Maya-kulttuuriin tutustuessa... Pyramidit ei oo ihan noita mun lempparijuttuja, mutta hyvässä seurassa niihinkin tutustuminen osottautu jopa ihan mielenkiintoseks! Käytiin myös kattomassa maailman suurinta puuta. Tai no jos oikein ymmärsin, niin se on maailman suurin puu :---D Ja puhutaan siis niinku ympärysmitasta. Siellä puuta tutkiessa me törmättiin myös toiseen distritoon, ja hetken niitä toisen distriton vaihtareita vainottuani mulle selvis että siellä oli myös yks suomalainen! Ihan innoissani kyselin tän suomalaisen nimeä, ja lopulta löysinkin viimesenä kävelevän Eveliinan! Olin ihan fiiliksissä, ja tän ilosen jälleennäkemisen jälkeen meni kyllä iltapäivä itkiessä, ilosta, hämmennyksestä ja surusta!
Tuolta Oaxacasta ostin kans mun tosi makeen ensimmäisen meksikotyylisen paidan! En kyllä varmasti tuu koskaan sitä päälleni laittamaan Suomessa, mutta se on oikeesti ihan nätti ja voihan sitä käyttää täällä ja tulee sitten Suomeen mukaan muistona :)
Matkan viidentenä päivänä saavuttiin paikkaan nimeltä Tehuantepec (meksikolaisilla kaupungeilla on ihmeen häröjä nimiä...) Ekaa kertaa meillä tuli bussimatkalla pienimuotosia ongelmia, kun bussin ikkuna lähti melkein tuulen mukana omille teilleen! Oltiin siis jossain sellasella alueella, missä kuulemma kahen eri meren tuulet puhaltaa niin voimakkaasti, että tuulta esim sinä päivänä oli 80km/h. Bussin ikkunasta kattelessa nähtiin siinä tien varressa kaatuneita busseja, ku kuulemma välillä se tuuli yltyy niin kovaks että bussitki menee kyljellee. Hienoa, vihdoinkin kun oltiin etelässä turvassa narkoilta ja ammuskeluilta, niin nyt piti pitää varansa ettei lähteny tuulen mukana!
No, tää pienoinen bussin ikkunan irtoaminen me hoidettiin just niin meksikolaiseen tapaan kun kuvitella saatto. Jeesusteippiä kaksinkäsin, ja matka jatku kohti Tehuantepecia! Siellä meitä odotti sellanen 20 km veneretki yhdessä tosi upeessa kanjonissa :) Näköalat oli jotain sellasta, mitä ei kyllä tuu Suomessa nähtyä varmasti! Venereissun jälkeen meitä odotti jälleen muutaman tunnin bussimatka, mikä vietettiinkin melkein kaikki nukkuen.
Kirjotan tästä reissusta 3 osassa, koska 15 päivästä kirjottaminen yhteen kirjotukseen tuntuu jotenkin vähän liialta! Besos!
Ekana päivänä käytiin siis tutustumassa San Miguelin pikkukaupunkiin. Oli yks näteimmistä kaupungeista missä mä oon käyny täällä Meksikossa! Kaikki rakennukset tosi vanhoja ja värikkäitä, tosi nätti kirkko mistä laitoin ton kuvan kanssa, ja paljon kaikkea kivaa ostettavaa! Siellä vietettiin ainoastaan pari tuntia, mikä toisaalta harmitti koska kaikki sanoo että San Miguelissa on aivan mahtava yöelämä... No, ehkä sen kerkee vielä lähteä tsekkaamaan! (toi kaupunki on muutaman tunnin ajomatkan päässä San Luisista!!!)
Illalla jatkettiin matkaa Queretaron kaupunkiin, jossa tehtiin myös pieni kierros ja vietettiin eka yö. Hottelit yleensä ottaen matkan aikana oli vähän niin-ja-näin, mutta kyllä niissä aina nukkua pysty ja aamiaisen sai, vaikka välillä vähän ykstoikkosemman :) Huonekavereiks mulle sattu ekaks yöks kolme saksalaista tyttöä, mutta sitten jo seuraavana yönä saatiin tehdä omat huonejärjestelyt ja loput yöt nukuin sitte Morganen, Brunan ja Renaten kaa.
No, ennen kun me päästiin pois Pueblasta, tutustuttiin Pueblan parhaimmistoon. Kadulla pissalla oleva, noin 70-vuotias vanhus, housut kintuissa kävelevä ukkeli anto kyllä päivän naurut, vaikka toisaalta teki mieli itkeä. Kun vielä Renate sattu ottamaan siitä kuvan (vaikka sen mukaan se oli ihan puhdas vahinko, no creo!!) niin siitä saatiin kyllä naurut vielä moneks päiväks!
Tuolta Oaxacasta ostin kans mun tosi makeen ensimmäisen meksikotyylisen paidan! En kyllä varmasti tuu koskaan sitä päälleni laittamaan Suomessa, mutta se on oikeesti ihan nätti ja voihan sitä käyttää täällä ja tulee sitten Suomeen mukaan muistona :)
Matkan viidentenä päivänä saavuttiin paikkaan nimeltä Tehuantepec (meksikolaisilla kaupungeilla on ihmeen häröjä nimiä...) Ekaa kertaa meillä tuli bussimatkalla pienimuotosia ongelmia, kun bussin ikkuna lähti melkein tuulen mukana omille teilleen! Oltiin siis jossain sellasella alueella, missä kuulemma kahen eri meren tuulet puhaltaa niin voimakkaasti, että tuulta esim sinä päivänä oli 80km/h. Bussin ikkunasta kattelessa nähtiin siinä tien varressa kaatuneita busseja, ku kuulemma välillä se tuuli yltyy niin kovaks että bussitki menee kyljellee. Hienoa, vihdoinkin kun oltiin etelässä turvassa narkoilta ja ammuskeluilta, niin nyt piti pitää varansa ettei lähteny tuulen mukana!
No, tää pienoinen bussin ikkunan irtoaminen me hoidettiin just niin meksikolaiseen tapaan kun kuvitella saatto. Jeesusteippiä kaksinkäsin, ja matka jatku kohti Tehuantepecia! Siellä meitä odotti sellanen 20 km veneretki yhdessä tosi upeessa kanjonissa :) Näköalat oli jotain sellasta, mitä ei kyllä tuu Suomessa nähtyä varmasti! Venereissun jälkeen meitä odotti jälleen muutaman tunnin bussimatka, mikä vietettiinkin melkein kaikki nukkuen.
miércoles
10 meses en méxico
Tänään 10 kuukautta täyteen Meksikossa!!! Niin, ja en oo kahteen kuukauteen kirjotellu... No ei oo oikeestaan tapahtunu mitään niin maailmaa mullistavaa, et olis tarvinnu kirjottaa! Nyt vois tietty päivitellä ton ruta mayan ja perheen vaihdon ja tollasten jälkeen... Nythän mennään jo siis ihan tän vaihtarivuoden loppusuorilla, sillä tänään mittarista puuttuu vaivaset 56 päivää! Fiilikset on ollu viime viikkojen aikana tosi sekavat. Välillä on vaan aivan mieletön hinku lähteä jo takasin ja nähdä kaikki kaverit ja perhe ja olla omassa kodissa, ja taas välillä tulee melkee itku silmään ku ajattelee, että jo 8 viikon päästä joudun jättämään tän elämän taakse :( Ei näitä tunteita varmaan kukaan sellanen pysty edes kuvittelemaan, joka ei oo tätä kokenu, mutta sen vaan voin sanoa että välillä pää on ihan täysin räjähtämispisteessä tässä tunnesekasorrossa!!!
Ennen ruta mayalle lähtöä mulla koitti siis kolmas ja viimeinen perheenvaihto. Tunsin tän perheen jo entuudestaan, eikä vaihtaminen siks pelottanu oikeestaan ollenkaan. Ainoo minkä tiesin alusta alkaen rasittavan, oli mun 6-vuotias pikkusisko, joka heti ekasta hetkestä alkaen käyttäytykin kun takiainen mun kimpussa. Onneks kuitenkin jo reilun viikon jälkeen koitti ruta mayalle lähtö ja pääs hetkeks lepäämään!
Kirjottelen tosta ruta mayasta huomenna vaikka, koska siitä täytyy tehä ihan oma kirjotuksensa, ellei kahta... Ennen ruta mayalle lähtöä me juhlittiin täällä Meksikossa Semana santaa, joka on siis pääsiäinen, mutta täällä sillä on vaan vähän suurempi merkitys ja pidempi juhlimisaika. Koulustakin saatiin huimat kaks viikkoa lomaa pääsiäisen kunniaks, kun Suomessa se rajottuu aina tohon niinkin ihanaan pidennettyyn viikonloppuun...
Aika noitten viikkojen aikana meni oikeestaan kavereiden kanssa hengaillessa. Mentiin kans pariks päiväks mun uuden perheen kanssa yhelle rancholle (=maaseudulle), jossa tuli kyllä tahtomattakin kyyneleet silmiin kun tuli mieleen Suomen kesämökki (vaikkei näillä kahdella asialla ole todellisuudessa mitään tekemistä toistensa kanssa!!) Kierreltiin ja kateltiin maisemia, syötiin hyvin, illalla tehtiin nuotio ja paistettiin vaahtokarkkeja ym. Oli oikeesti sellanen tunne, että nyt vois jo lähteä sinne kotisuomeen oman perheen kanssa :(
Toisen lomaviikon torstaina me sitten lähdettiin Ciudad Victoriaan rotarykonferenssiin. Oli tosi outoa ja toisaalta niin ihanaa nähdä kaikki muut piirin vaihtarit pitkästä aikaa. Meijän piiri on kai suht pieni, meitä on 39 vaihtaria. Mutta toisaalta ehkä parempi, koska vaikkei me olla montaa kertaa toisiamme nähty, niin ollaan silti niinku yks suuri perhe. Konferenssin ajaks (torstai-sunnuntai) me majotuttiin siellä kaupungissa asuvien rotareiden koteihin... Mä pääsin samaan perheeseen yhden saksalaisen tytön kanssa, joka asuu kanssa täällä san luisissa. Yleensä me ei jutella hirveesti eikä tehä vapaa-ajalla mitään yhessä, mutta oli tosi kiva tutustua siihen paremmin! Siellä konferenssissa meillä oli taas maitten esittelyt, ja me päätettiin sitten toisen suomalaistytön Emmin kanssa laulaa tällä kertaa "Täällä pohjantähden alla", mistä kaikki kyllä ihme ja kumma näytti tykkäävän tosi paljon! Sunnuntaina me pakattiin sitten laukut ja kello 7 aamulla oltiin bussissa valmiina alottamaan vuoden paras matka, ruta maya :)
Kirjottelen tosta ruta mayasta huomenna tai ylihuomenna paremmin, kuvia en viitti laittaa paria enempää, koska jokainen voi ihan varmasti ne kattoa tuolta facebookin puoleltakin! Saludos!
p.s. NIIN, JA ONNEA MUN RAKKAAMPAAKIN RAKKAAMMALLE ISÄNMAALLE JOKA MENIT VOITTAMAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA 16 VUOTEEN JUSTIINSA KUN MÄ EN OLE SIELLÄ SITÄ JUHLIMASSA=) No, saipahan Meksikokin nähdä mitä tarkottaa kun suomalainen kirjaimellisesti muuttuu hulluksi ja saa olla ylpeä isänmaastaan! I <3 SUOMI
Ennen ruta mayalle lähtöä mulla koitti siis kolmas ja viimeinen perheenvaihto. Tunsin tän perheen jo entuudestaan, eikä vaihtaminen siks pelottanu oikeestaan ollenkaan. Ainoo minkä tiesin alusta alkaen rasittavan, oli mun 6-vuotias pikkusisko, joka heti ekasta hetkestä alkaen käyttäytykin kun takiainen mun kimpussa. Onneks kuitenkin jo reilun viikon jälkeen koitti ruta mayalle lähtö ja pääs hetkeks lepäämään!
Kirjottelen tosta ruta mayasta huomenna vaikka, koska siitä täytyy tehä ihan oma kirjotuksensa, ellei kahta... Ennen ruta mayalle lähtöä me juhlittiin täällä Meksikossa Semana santaa, joka on siis pääsiäinen, mutta täällä sillä on vaan vähän suurempi merkitys ja pidempi juhlimisaika. Koulustakin saatiin huimat kaks viikkoa lomaa pääsiäisen kunniaks, kun Suomessa se rajottuu aina tohon niinkin ihanaan pidennettyyn viikonloppuun...
Aika noitten viikkojen aikana meni oikeestaan kavereiden kanssa hengaillessa. Mentiin kans pariks päiväks mun uuden perheen kanssa yhelle rancholle (=maaseudulle), jossa tuli kyllä tahtomattakin kyyneleet silmiin kun tuli mieleen Suomen kesämökki (vaikkei näillä kahdella asialla ole todellisuudessa mitään tekemistä toistensa kanssa!!) Kierreltiin ja kateltiin maisemia, syötiin hyvin, illalla tehtiin nuotio ja paistettiin vaahtokarkkeja ym. Oli oikeesti sellanen tunne, että nyt vois jo lähteä sinne kotisuomeen oman perheen kanssa :(
Toisen lomaviikon torstaina me sitten lähdettiin Ciudad Victoriaan rotarykonferenssiin. Oli tosi outoa ja toisaalta niin ihanaa nähdä kaikki muut piirin vaihtarit pitkästä aikaa. Meijän piiri on kai suht pieni, meitä on 39 vaihtaria. Mutta toisaalta ehkä parempi, koska vaikkei me olla montaa kertaa toisiamme nähty, niin ollaan silti niinku yks suuri perhe. Konferenssin ajaks (torstai-sunnuntai) me majotuttiin siellä kaupungissa asuvien rotareiden koteihin... Mä pääsin samaan perheeseen yhden saksalaisen tytön kanssa, joka asuu kanssa täällä san luisissa. Yleensä me ei jutella hirveesti eikä tehä vapaa-ajalla mitään yhessä, mutta oli tosi kiva tutustua siihen paremmin! Siellä konferenssissa meillä oli taas maitten esittelyt, ja me päätettiin sitten toisen suomalaistytön Emmin kanssa laulaa tällä kertaa "Täällä pohjantähden alla", mistä kaikki kyllä ihme ja kumma näytti tykkäävän tosi paljon! Sunnuntaina me pakattiin sitten laukut ja kello 7 aamulla oltiin bussissa valmiina alottamaan vuoden paras matka, ruta maya :)
Kirjottelen tosta ruta mayasta huomenna tai ylihuomenna paremmin, kuvia en viitti laittaa paria enempää, koska jokainen voi ihan varmasti ne kattoa tuolta facebookin puoleltakin! Saludos!
p.s. NIIN, JA ONNEA MUN RAKKAAMPAAKIN RAKKAAMMALLE ISÄNMAALLE JOKA MENIT VOITTAMAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA 16 VUOTEEN JUSTIINSA KUN MÄ EN OLE SIELLÄ SITÄ JUHLIMASSA=) No, saipahan Meksikokin nähdä mitä tarkottaa kun suomalainen kirjaimellisesti muuttuu hulluksi ja saa olla ylpeä isänmaastaan! I <3 SUOMI
Suscribirse a:
Comentarios (Atom)