LA RUTA MAYA, OSA 3

Cancunista lähtiessä matka siis alko olla jo lopuillaan. Viimeset kaks päivää meillä meni kokonaan bussissa istuessa, ja yöks vaan pysähyttiin joihinkin hotelleihin nukkumaan. Viimesenä yönä ei tietenkään ketään huvittanut taas nukkua, mutta koska meijän hotelli oli suoraansanottuna aika kämänen, niin juoksenneltiin vaan ympäriinsä, kirjoteltiin lippuihin muistotekstejä ja nautittiin viimesistä hetkistä yhdessä. Toisaalta fiilikset oli tosi haikeet, mutta kaikki halus nauttia matkasta viimeseen hetkeen asti, joten otettiin ilo irti joka hetkestä!
Aamulla alko matka kohti Tampicoa, jonne päätettiin meijän 18 päivän yhteinen taival. Tampicossa bussin pysähtyessä ja matkalaukkuja ulos otettaessa pääs itku itse kultakin. Ekaa kertaa elämässäni varmaan näin myös joittenkin poikien itkevän jäähyväisten takia! Minähän itkin tietysti ku vesiputous, niinku aina tollasissa tilanteissa! Kauheinta oli ehkä sanoa hyvästit Cassiolle (mun ainaiselle brassirakkaudelle), parille saksalaiselle, taiwanilaiselle, ukrainalaiselle ja parille brassille. Vaikka olihan fiilis kaikkia kohtaan toisaalta haikee, vaikken kaikkien kanssa niin hirveesti aikaa viettäny enkä sen suuremin jutellu ja jakanu elämääni niiden kanssa.

Linkkumatkalla omaan rakkaaseen San Luisiin olo oli haikeempi kun koskaan ennen tän vuoden aikana. Tuntu, että yks "osa" tästä vuodesta oli alkanu niin nopeesti, mutta loppunu kanssa ihan liian nopeesti. Toisaalta oli ihana päästä nukkumaan pitkästä aikaa omaan sänkyyn ja syödä rauhassa aamupalaa omassa kodissa, mutta ekat hetket kotiin saapuessa oli vaan niin hiljasuuden täyttämiä ja yksinäisiä. Viimesen 20 päivän aikana en ollu kertaakaan ollu hiljasuudessa ja yksin, en nukkumassa, en syömässä, en missään. Nyt joka puolella vaan vaani sellanen hirvee hiljasuus.
No, kouluun palasin kahen lepopäivän jälkeen, ja meksikoelämä alko taas palautua normaaliks... Nyt odottelen jo ensimmäisenä mun Intia-kaveri Ankaa, joka tulee 3.6 San Luisiin, ja sen jälkeen vihdoinkin ANNI KOPOSTA!!!, joka uosien odotuksen jälkeen saapuu 9.6!!! Sen jälkeen mun parhaan kaverin perhe kutsu mut 16.6-22.6 biitsille, ja sitten alkaakin olla mun vaihto-oppilasvuosi tosiaankin loppusuoralla...

23 uuden kaupungin, 90 tunnin bussimatkan ja niin monen uuden kokemuksen jälkeen käyn nyt tyytyväisenä nukkumaan muistellen tota unohtumatonta matkaa, joka niin monen uuden paikan ja ajotunnin lisäks toi mulle 40 uutta sisarusta ja paljon hyviä muistoja:) Chao!