hero of war

Kirjotuksen otsikko kertookin aika hyvin tiivistetysti, että mitä mä tällä htkellä toivon kaikista eniten. Eli siis, että voisin kerrankin olla oikeesti se tän sodan sankari, tai että joku pliis vois olla se tän sodan sankari ja laittaa lopun tälle. En usko, että kukaan täällä tällä hetkellä nauttii tästä, ja kaikista vaikeinta se on meille vaihtareille, koska meijän kotimaissa ei vaan koskaan tapahdu mitään tällästä. Niinpä, helppohan niiden on meille sanoa että älkää huolehtiko, mitään ei tapahdu, mutta olkaa kuitenkin varovaisia. Niille se onkin ehkä normaalia, elää tälläsessä ympäristössä missä ei voi koskaan olla varma ettei joku hyppää pyssyn kanssa kulman takaa ja pamauta kuulaa kalloon.

Niin siis, jos joku ei oo vielä tietonen mistä ihmeestä mä nyt puhun, niin sain siis tossa pari päivää sitten kuulla että mun kaupungissa on tällä hetkellä käynnissä jonkinsorttisia ammuskeluja, ja tää ei siis oo todellakaan nyt kaikista turvallisin paikka asua tässä maailmassa, saati sitten tässä maassa. En tiiä oonko enemmän tällä hetkellä peloissani vai pettynyt mun vanhempiin, koska ne ei siis oo viittinyt mainita mulle asiasta mitään. Kun oon kyselly että miksköhän täällä liikkuu niin paljon poliisiautoja ja helikoptereita niin ne on vaan todennu että niinpä, onpa outoa. Ja ne on siis koko ajan tienny totuuden. Olis ollu musta ihan oikein kertoa myös mulle, vaikka tiiän ettei ne kertonu siks, ettei halunnut pelästyttää mua.

Perjantaina mun kaverit kuitenkin tosiaan valas mua asioista, kun kyselin että miks osa kavereista ei tuukkaan mukaan juhliin. "No koska niiden vanhemmat ei anna niiden mennä ulos" Jonka jälkeen selvis tää syykin, eli siis tääl on viimeset pari viikkoo ollu näitä ammuskeluja joiden vuoks niitä poliiseja etc on ollu niin paljon. No, äiti ja isi vaa jaktaa vakuuttelua siitä että ei ole mitään hätää. Kyllä mä siihen toisaalta uskon, mutta on se vähän pelottavaa ajatella että nyt on ite täällä keskellä tätä, mitä yleensä vaan lukee lehistä. Keskellä näitä levottomuuksia ja katuammuskeluja. Mutta toivon, että positiivisel mielellä ja terveellä varovaisuudella tästäkin selvitään. Vaikkakin kuulin, että myös tossa meijän kadulla oli toissayönä ammuskeluja, pääkadulla kuoli 4 ja kaveria uhkailtiin baarissa. Mutta  parempi yrittää olla panikoimatta ja yrittää elää elämää mahdollisimman normaalisti. Takas en tuu kesken kaiken vaikka mikä olis, tää on nyt mun elämä ja jos mun pitää elää sitä vähän varovaisemmin keskellä pienimuotosta huumesotaa, sitten elän!

Ja vaikka tää nt varmaan kuulostaa siltä, että oon todella peloissani ja onnettomana täällä, niin EI missään nimessä! Ihan hyvillä mielin jatkan eteenpäin, täällä menee tosi ekstrahyvin ilman tota hommaa, ja pystyn pitää noi hommat aika hyvin poissa mielestä :) Justiinsa pistelin poskeeni pari äitin tekemää herkkuhampparia kera chilin, ja nyt rupeen kirjottelemaan vähän minkä jälkeen vois kattoo vaikka jonkun leffan ja mennä tänään ajoissa nukkumaan. Huomenna edessä kouluviikko numero kaks, ja meksikoviikko numero kaheksan. Aika menee täällä ihan liiankin nopeesti, ihan just mulla on 1/5 ajasta täällä ohi.