que horror ya callate!

Huhhuh :) Elämä menee ku vuoristorataa täällä! Välillä menee viikkoja ihan meksikonhuumassa ja niin ettei ees tuu mieleen Suomen jutut, mutta se ei tarkota ettäkö olisin ketään siellä unohtanut! Jotenkin vaan se on totta, mitä noi entiset vaihtarit meille kirjotti jotenkin että ku aluks tuntuu ettei vuos lopu koskaan, mutta sitten tuntuu että se loppuu ihan kesken. Sellanen fiilis toisaalta on jo tässäki vaiheessa tullu, ku tajusin että huomenna tulee tosiaan täyteen 4 kuukautta! Siis yks kolmasosa koko vuodesta! Ei vaan voi uskoo. Tuntuu että vastahan mä alotin koulun ja tutustuin ekoihin kavereihin, kun oikeesti jo tossa 20 päivän päästä on puolet kouluvuodesta ohi! Lomat meillä siis alkaa mun tietojen mukaan tossa 10 päivä joulukuuta. Ei enää paljoo puristettavaa haha :) Paitsi tietty noi kokeet, mistä pitäis kai yrittää päästä läpi... Ja kun läpihän pääsee tosiaan 70/100 pisteellä, ei oo niin helppoo ku luulis :---D

Maanantaina meillä oli taas joku ylimääränen vapaapäivä. Hmph, meksikolaisilla on tapana hoitaa homma sileen, että jos juhlapyhä sattuu osumaan viikonlopulle, niin ne ottaa maanatain tai vaihtoehtosesti perjantain vapaaks! :D Ens lauantaina on siis joku, olisko joku vallankumouksesta 100 vuotta -päivä tai jotain, ja meillä oli tänä maanantai sen kunniaks vapaana! Kaikista naurettavin vapaapäivä mistä on kuullu, joka on vissiin kevätpuolella, on Meksikon lipun päivä?!?!?! Eeh, miksei me Suomessa saada vapaapäivää lipun kunniaks?

No, maanantaina mä kuitenkin melkein ekoja kertojani suuntasin ulos täältä meijän parin miljoonan asukkaan pikkukylästä, niinkun paikalliset tätä tapaa kutsua. Fabiolan (yks mun parhaista kavereista)äiti kutsu mut lauantaina niiden kanssa Leoniin kun mentiin illalla niille istumaan iltaa ja juttelemaan tyttöjen juttuja :) Sunnuntaina kuitenki Fabiola soitti ja sano ettei mennäkkään, ja mä tietenkin sitten vedin sunnuntaiyön reilusti yli puolen yön, muistaakseni lähemmäs kahta. Maanantai aamuna herään siihen että Faby soittaa mulle kasilta aamulla että "VAMONOOOS JONNAA!" Unenpöpperössä toteen että juu tottahan toki valmiina ollaan ja puolen tunnin päästä ne oottaakin mua jo tossa privadan ulkopuolella!
Päivä oli aivan mahtava! :) Leon on siis kengistä ja nahkasta tunnettu kaupunki, ja mukaan mullekin tarttu kahet saappaat, yhet crocsit ja yks huippuhalpa ja nätti paita! Leon on n. 2 tunnin ajomatkan päässä täältä San Luisista, ja aluks mua pelotti että siit ajomatkasta tulis sellanen kiusallisen hiljai ja hirvee, koska vielä en tuntennu hirveen hyvin Fabyn porukoita. No, mun onneks kuitenki huomasin että sen porukat on ihan huippukivoja tyyppejä, ja automatka meni tosi nopeesti ja nauraessa vaikka uni vielä silmissä vähän painoki!
Kun sitte saavuttii Leoniin,niin seuraavat arviolta viis tuntia menikin sitten siellä kenkäparatiisissa kierrellen! Fabyn äiti osottautu ihan hulluks shoppailijaks, ja päivän lopuks sillä taiskin olla mukana 5 parii kenkiä! Sen jälkeen mentiin syömään ihan taivaalliseen paikkaan, missä meille tuotiin koko ajan lisää ruokaa niin kauan kunnes sanottiin että nyt riittää. Ja siis tää ns buffet makso sen 10 euroa. Sisäls juomat, ruoat ja jälkiruoan. Ei paha, ei!

Koulussa on menny niin ja näiiin. Jotkut aineet, kuten matikka ja kemia sujuu yllättävän hyvin, kokeista saan 90-100, mutta sitten taas esim hissasta en päässy läpi.. Noh, mutta onneks en oo tänne opiskelemaan tullu! :D Kavereita on jo tooosi tosi paljon, ja nyt mulle on oikeestaan jo muodostunu sellaset parhaat kaverit meksikolaisistaki; Juanpablo & Fabiola. Sen lisäks parhaisiin kavereihin kuuluu mm Mariana, Dany, Itzel, Santiagoo etc. (ihanku ketää oikeesti noi nimet kiinnostais?) Pakko silti myöntää et eniten aikaa vietän Brunan ja Morganen kanssa. Brunasta on tullu mulle oikeesti niin tärkee ihminen, etten enää tiedä miten elää ilman sitä! Ja Morgane kanssa, vaikka me riidellääki tosi paljon, niin ollaa silti tosi läheisiä!
Juanpablo ja Fabiola kuitenki on muodostunu mun parhaiks meksikokavereiks. Niitten kaa juttelen päivittäin puhelimes ja niille voin kertoo kaikki jutut ilman pelkoa, että myöhemmin kaikki tietäis niistä jutuista! Pari kertaahan mä täällä sain pettyykki näihi meksikolaisii aika rajusti kun ne tosiaan meni vähän levittelemään mitä sattuu juttuja.... Mutta niitä nyt on joka maassa :)

Niin joo.. En tiiä, onko jotkut mahollisesti lukenu tosta meksikon tän hetkisestä turvallisuustilanteesta, joka siis on kaikkea muutakun hyvä :s Eli siis tosiaan varansa saa pitää kun ulos lähtee, yksin ei oo oikeestaan ulos menemistä. Justiinsa viikonloppuna yhen mas o menos kaverin isä kuoli noitten narkojen toimesta. Ongelmahan ei siis sinänsä oo noi huumejengit jotka sotii, koska niillä ei oo tapana tappaa normaaleja ihmisii, joilla ei oo osaa eikä arpaa huumejuttuihin. Täällä kaupungis on kuitenkin niiden lisäks muita ”pahoja”, joita sanotaan nimellä las zetas. Ne on siis jotain tälläsii mafiatyyppei, jotka tappaa ihmisii vaan huvinvuoks. Niiden autoi saatta nähä kaduilla ihan hyvin illala ku esim palaa joltain kaverilta etc ja pakko myöntää et välillä kyl vähän pelottaa :s mm kun viime torstaina oltiin kattomassa sellasta hyväntekeväisyysmuotinäytöstä keskustassa, jossa Bruna esiinty. Kaverin vanhemmat soitti Morgille että siinä sen mestan vieressä jossa oltiin, on kaikkien noiden huumejengien autot ja et niil on joku suurin kohtaaminen ikinä. No, eihän siinä sitte kummempaa ku että pieni paniikki tietty hiipi mielee! Mutta rauhallisesti sit lähettii siitä kotiin eikä mitään sattunu. Varansa saa kuitenkin nyt pitää, en haluu että musta tulee kotiin pelkkä pää :/

Nyt tämä neiti pistää salkkarit pyörimään ja vaihtaa koulupaidan iltamavaatteisiin! Jos sitä vaikka lähtis ulkoilemaan pikkulauantain kunniaks :) Maailman parhaan perheen ansiosta mä tunnen oloni tällä hetkellä täällä tosi onnelliseks, vaikka välillä itkupotkuraivarit iskeekin ikävän puitteissa :( Mutta takasin mä vielä tuun, joten ei hätää :) Ciaoooo!