mi país 200 años OSA I

Huhhuh!
Tämä viikko on ollu kyllä suoraansanoen pelkkää juhlaa. En oo paljoa ehtinyt kirjotellakkaan, kun sillon kun meksikolaiset pääsee juhlimisen vauhtiin, niin siihen ei kyllä loppua tunnu näkyvän ennen seuraavaa vuosituhatta. Tällä hetkellä olo on samaan aikaan pirtee ja väsynyt, tyytyväinen ja ei-tyytyväinen, iloinen ja surullinen, loppu ja täynnä energiaa uuteen! 4 Pozole-annosta rikkaampana, lievistä vatsakivuista kärsineenä ja uuden tukan kanssa jatketaan vuotta eteenpäin :)
Keskiviikkona tää hullunmylly siis alkoi. Aamulla meillä oli tietenkin mun tuurilla vielä tunteja, muilla kouluilla ei siis ollut. No, opettajat ei oikeen jaksanu keskittyä olennaiseen vaan tunnit meni vähän sellaseks pölinäks ja juhlien miettimiseks. Sellasta se meinaa vähän välillä täällä olla :) Koulun jälkeen suunnattiin äitin kanssa supermarkettiin ostamaan kaikki ruoat juhlia varten, minkä jälkeen mä rupesin valmistautumaan päätapahtumaa varten.

AINIIN!! Viikon, ellei koko kuukauden ihanin juttu ollut se, että MAVIS TULI SAN LUISIIN!!!! Eli pääsin siis monien viikkojen tauon jälkeen puhumaan jonkun kanssa suomea ihan näin face to face! Oli kyllä aivan mahtava tunne, voiko se oikeesti tuntua niin ihanalta kun pääsee höpöttämään kaikkea mahollista ilman että tarvii miettiä miten päin sitä verbiä taivuttaa ja mihin väliin tunkee adjektiivin! No, Mavisin ja muitten tyttöjen kaa nähtii El Doradossa ja siellä sit kierreltii ja jotku osti jotain vaatteita ym sen päiväsii juhlia varten. Ite en innostunu tuhlaamaan, en ymmärrä mitä mulle on täällä tapahtunu kun oikeesti en käytä rahaa yhtään mihinkään! Enintään jos käyn kavereitten kaa pari kertaa viikossa kahvilla, mutta muuten en koskaaan :o Que pasa?
El Doradosta suunnistin sitten Isan kanssa sen kotiin odottelemaan sen vanhempia (joiden kanssa lähettiin siis sitten myöhemmin sinne juhliin!) Oli tosi kiva päästä pitkästä aikaa juoruilemaan Isan kaa, koska se on itte ollu just vaihossa ja se ymmärtää tosi hyvin kaikkii vaihtarifiiliksii + et se on tosi huippukaveri muutenkin :) Mitäs, jauhettiin peruspaskaa niinkun aina (ei siis paskaa henkilöistä, niinkun toi Suomessa ymmärrettäis) vaan peruskuulumisia ja se sano että mun espanja on parantunu ihan uskomattomasti :---D Eka se ei meinannu uskoa että se olin minä joka jutteli sille sitä tahtia, se oikeesti kysy multa että mitä mulle on tapahtunu :D JA totes myös, kuten monet muut, että puhun paremmin kun se saamarin Morgane jonka naamaa mä päivä päivältä jaksan katella vähemmän. Mä oon yrittäny olla sitä kohtaa asiallinen aina ja koko ajan ja kyselen sen jutuista aina ja oon kiinnostunu ja kaikkee mut se ei, se ei vaan voi käyttäytyy mitenkä päin asiallisesti. Tai kyllähän se tota "te quierooo mi amor" jaksaa hokea mutta ei sitten kyllä voi mitenkä käytännössä sitä toteuttaa jajaaj mutta olkoon, molemmat äiditki sano että eti parempia kavereita tollasii ranskalaisii tarvi katella jos ei tuu juttuu :)

Puol kymmenen aikaan lähettiin sitten kohti niitä juhlia. Oli kyllä aivan törkeen hauskaa alusta alkaen, vaikka ei ehkä vois uskoa kun oli kuitenkin kyseessä enemmän sellaset "aikuisten juhlat". Siellä oli sellanen koomikko tai joku muu, joka aluks laulo ja soitti eri soittimia, minkä jälkee se alko vetää sellasta "pienimuotosta" showta ja kyllä sai nauraa tunnin putkeen vedet silmissä! Samalla mätettiin safkaa suihin sitä mukaa kun vaan ehittiin. Mä usuttauduin sellasten pikkulasten seuraan koska niiden pöydässä oli eniten ylimäärästä ruokaa, sitten ahmin siinä ja siirryin sen jälkee takas toisee pöytää HAHAHAHAHAJAJAJAJAAJJJJA oonko ees ovela vai syöppö tai mitäää :------D
Sitten myöhemmin illalla ihmiset tietenkin innostu tanssimaan. Täällähän se on ihan normaalia. No, mä en tietenkään päässy luistamaan velvollisuuksistani vaikka kuinka yritin, ja hetken päästä huomasinki tanssivani siellä parinkymmenen meksikolaisen seassa jotain perinnetanssia. Ja oli ihan yhtä huvittavan näköstä kun mun tanssiminen aina! Sai varmasti ihmiset vuoden naurut kaupan päälle jajajja! Tanssin ja juoruilun merkeissä jatkettiin sitten aina sinne 2-3 asti, jolloin äiti tuli hakemaan mua :) Väsyneenä mutta tosi tyytyväisenä ja hyvillä mielin suuntasin kotiin ja sitten melkeinpä suorinta tietä nukkumaan!
Nyt kolmea samanlaista iltaa rikkaampana painun untenmaille ja toivon että tästä neljän yön juhlarumbasta selvitään hengissä maanantaina takasin koulunpenkille :) Kirjotan huomenna näistä muista illoista ja laitan pikkasen kuvia, koska kerrankin, KERRANKIN mä oon pitänyt kameraa mun mukana!!! VIVA MÉXICO!

P.S Toi soppa tossa viimesessä kuvassa on yks meksikolainen perinneruoka, Pozole, jota näitten juhlapäivien aikana mätin naamaani neljä kertaa! Eihän siinä mitään, mutta a) en voinu sietää jotaki sellasia valkosia juttuja mitä toi keitos oli täynnä, ja b) lihat tos keitos oli ihan hirveel taval valmistettuja ja mulla jäi elinikäset traumat tosta.
Jos joudun näkemään tota keittoa kertaakaan ennen joulua, lupaan lisätä tänne kuvan missä näytän per.....hosia sille keitolle!!!!!!!!!!!!!!!